Olen Espooseen 20-vuotta perheeni kanssa Helsingistä muuttanut ja kotiutunut, ylpeästi Espoolainen. Perheeseeni kuuluu kaksi jo aikuista poikaa sekä mieheni Richard, syntyjään Englannista. Koulutukseltani olen Kauppatieteiden maisteri ja töissä leipomoalan yrityksessä kaupallisissa tehtävissä. Olen FAF (FItness Assosiation Finland) lisenssoitu ravitsemusvalmentaja. Toimin Leipätiedotuksen hallituksen puheenjohtajana.

Espoo on hieno kaupunki, jossa on monipuoliset palvelut, ulkoilumahdollisuudet ja toimiva julkinen liikenne. Mutta me Espoossa olemme myös autoilevaa kansaa. Siksi on hyvä ymmärtää, että ympäristöagendaa, joka sinänsä on tärkeää, ei tule ajaa yksipuolisella autoilijoita kurittavalla kuntapolitiikalla (joka on jo Helsingissä todellisuutta)

Lapset ja nuoret ovat lähellä sydäntäni. Olen toimiessani leipäteollisuudessa ja osana Kouluruokaverkostoa havainnut, että lasten kouluruokailuun kohdistuvat säästöt eivät tue lasten tasapainoista ja terveellistä ravitsemustavoitetta. Siihen pitää saada muutos.

Asumme pienessä kyläyhteisössä Mikkelässä, Kauklahden ja Espoon Keskuksen välimaastossa. Alueelle on valmisteilla Yleiskaava, joka mahdollistaisi jo nyt tiuhaanasutun alueen vielä tehokkaamman rakentamisen. Tätä alueemme asukkaat eivät pidä hyväksyttävänä.

Sydämeni sykkii töille, työnteolle ja yrittäjyydelle. Yrittäjän tyttärenä olen nähnyt myös yrittäjyyden nurjan puolen. Tämä on tullut isolle osalle yrittäjiä tämän ajan ja päivän todellisuudeksi.

 

Suosituksia: REKO Kauklahti, Kauniainen. Lähituottajilta leipää, kananmunia, riistaa, marjoja jne. Löytyy Facebookista. Ja tietty lähikauppias Orden.