Luonto ja ulkoilu

Espoossa on tilaa hengittää. Espoo on luontaisesti avara, vihreä, ja viihtyisä. Espoon aarteita ovat mm. Nuuksion kansallispuisto ja lukuisat järvet. joista 73 on yli hehtaarin laajuisia. Me pidämme myös vastuullisesti huolta ympäristöstä, Ämmässuo on Pohjoismaiden suurin kaatopaikka, jossa kierrätys on tätä päivää.

Tasapainoinen väljä rakentaminen lisää viihtyisyyttä ja turvallisuutta. Luonto- ja puistoalueet on säilytettävä liian tiiviin rakentamisen sijaan. Itse toivoisin lisää paikallisia pienmyymälöitä ja katukahviloita, joita mm. Kauklahdesta löytyy.

Kauklahti  Espoo  Finnoo

Liikenne ja liikkuminen

Espoo houkuttelee alueelleen yrityksiä, kun varmistetaan että julkinen liikenne, kevyt liikenne mahdollistetaan samoin oman auton käyttö. Riittävät pysäköintitilat autoilevalle Espoolle.

Koti ja koulu

Koulun tulee olla turvallinen paikka opiskella ja kasvaa. Kouluruoan on oltava laadukasta terveellistä ja maistuvaa. Koulutien turvallisuus on taattava kaikkialla Espoossa. Meidän ei tule olla huolissaan mitä reittiä lapsemme kulkevat, oli sitten kyseessä juna-, bussi-, tai pyörämatka.

Lapset ja nuoret ovat lähellä sydäntäni. Olen toimiessani leipäteollisuudessa ja osana Kouluruokaverkostoa havainnut, että lasten kouluruokailuun kohdistuvat säästöt eivät tue lasten tasapainoista ja terveellistä ravitsemustavoitetta. Siihen pitää saada muutos.

On lisäksi käsittämätöntä, että kouluissa edelleen joudutaan korjaamaan sisäilmaongelmia, ja altistamme lapsemme koko aikuisiän kestäville terveysongelmille.